RYKKERI – suomalaista työtä suurella sydämellä.
Suomalainen Rykkerituote tunnetaan omaperäisistä kuoseistaan ja rohkeista väriyhdistelmistään. Rykkeri -mallisto valmistetaan alusta loppuun asti käsityönä Forssassa Suomen kankaanpainannan alkujuurilla jylhien punatiilirakennusten miljöössä.
Mallistomme sisältää naisten vaatteita, miesten paitoja, asusteita, sisustusteksiilituotteita sekä kankaita pukeutumiseen ja sistukseen.
Omaa Rykkeri -mallistoamme olemme valmistaneet vuodesta 2014 alkaen. Mallistomme ensimmäistä tunikamekkomallia valmistamme yhä edelleen. Tärkeää meille alusta asti on ollut se, että vaatteet suunnitellaan ajattomiksi ja aikaa kestäviksi. Mallistoa täydennämme kesä- ja talviuutuuksilla.
Iloitsemme siitä, että vaatteemme tuovat käyttäjälleen toiminnallisuutta arkeen, helppoutta kiireeseen, hauskuutta ja iloisuutta elämään sekä tyyliä ja persoonallisuutta kokonaisuuteen.
Me suunnittelemme malliston ja kuosit, painamme kankaat ja valmistamme tuotteet.
Haluamme, että vaatteemme ovat pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä. Suunnittelemme ajattomia tuotteita ja kuoseja, käytämme laadukkaita materiaaleja sekä valmistamme vaatteet tinkimättömällä käsityöammattitaidolla. Näin varmistamme asiakkaalle tuotteen pitkän käyttöiän ja toiminnallisuuden. Iloitsemme siitä, että vaatteemme tuovat käyttäjälleen toiminnallisuutta arkeen, helppoutta kiireeseen, hauskuutta ja iloisuutta elämään sekä tyyliä ja persoonallisuutta kokonaisuuteen.
Teemme malliston vaatteet käsityönä pieninä sarjoina tai yksittäisinä kappaleina.
Tämä mahdollistaa vaatteiden valmistuksen myös räätälöidysti asiakkaille. Pienien sarjojen valmistamisen etuna on myös se, että meille ei varastoidu vaatteita. Näin toimintamme pysyy vastuullisena; teemme vain sen veraan, minkä myymme.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat omannäköisen ja räätälöidyn vaatteen: info@rykkeri.fi.
Valitsemme materiaalit tarkasti.
Käytämme laadukkaita, ekologisia ja kestäviä kankaita. Neulosvaatteissa käytämme Suomessa valmistettuja kankaita. Neuloksista löytyy myös kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaihtoehtoja.
Haluamme kantaa vastuuta maapallomme hyvinvoinnista. Tuotannostamme ei juurikaan synny tarpeetonta jätettä, materiaalit käytetään tarkoin ja tuote valmistetaan alusta loppuun asti meillä. Näin tuotantoprosessi ei kuormita myöskään logistisesti luontoa.
Lisää aiheesta kohdassa: Vastuullisuus.
Vaatteiden hoito-ohjeet
Huolehtimalla vaatteesta mahdollisimman hyvin taataan sen pitkän käyttöikä. Näin kannamme myös vastuuta ympäristömme hyvinvoinnista ja vähennemme negatiivisia ympäristövaikutuksia. Olemme suunnitelleet vaatteet kestämään aikaan. Vaatteiden design on ajatonta ja käytämme paljon laadukkaita Suomessa valmistettuja neuloksia.
Vaatehuollon kannalta tarkeitä asioita ovat vaatteiden pesu ja korjaus. Vaatteita ei tarvitse pestä kovin usein ja merinovillaneulokset tykkäävät tuulettamisesta. Näillä keinon säästämme vettä, energiaa ja kemikaaleja.
Aiheesta lisää kohdassa: Vaatteiden hoito-ohjeet
Vaatteiden uudistaminen
Meille voi myös tuoda vaatteen uudistettavaksi. Pienillä muutoksilla vaatteelle voi saada vielä lukuisia käyttökertoja lisää. Vaatetta voidaan uudistaa painamalla siihen lisää kuosipintaa, tekemällä siihen taskut tai vaikkapa vaihtaa kaulus hupuksi. Vaatteen uudistamisella lisätään vaatteen elinkaaren pituutta.
Meillä toimii lisäksi vaatteen korjauspalvelu yrityksessämme valmistettuihin vaatteisiin. Vaatteiden materiaalit ovat kestäviä, joten niiden korjaamiseen kannattaa myös panostaa.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä info@rykkeri.fi
Haluamme, että pukeutuminen on hauskaa, tyylikästä, innostavaa, persoonallista ja käytännöllistä.